Havaintoja ja ajatuksia Huokausten laakson roolitustilaisuudesta

Aihe: Huokausten laakso - Kirjoittaja: Katja Paju - 03.06.2020

Roolitustilaisuus

Huoneteatterille on tiistaina saapunut kaksikymmentä Huokausten laaksossa näyttelemään halukasta huonislaista. Näytelmä on itsenäinen jatko-osa Skavabölen pojat- näytelmälle, joka nähtiin Huoniksella keväällä 2019. Huokausten laakso tulee valottamaan Skavabölen poikien tarinan taustoja. Eevert, nuorempi veljeksistä, löytää äidin päiväkirjan ja sitä kautta menneisyys, ja nykyisyys, alkaa jäsentyä uudella tavalla.

Huokausten laakson ohjaa Matti Tolvanen, teatteri-ilmaisun ohjaaja ja elokuvakäsikirjoittaja, jonka neljäs ohjaustyö Huoneteatterille Huokausten laakso on. Edelliset näytelmät ovat olleet Kolme apinaa, Elviksen keittiö ja Skavabölen pojat, jotka kaikki ovat saaneet osakseen kiitosta.

Tunnelma tilaisuudessa on aluksi odottava. Luulen, että ihmisiä jännittää, vaikka kukaan ei vaikutakaan silmin nähden hermostuneelta. Ainakin minua jännittää. Kun Raili Kivelä on aulassa saanut aikataulu-infon kerrotuksi, siirrytään salin puolelle. Matti Tolvanen esittelee lyhyesti näytelmän ja itsensä, jota seuraa lyhyt esittelykierros myös hakijoiden osalta. Roolia hakemassa on harrastajia sadan ja yhden ensi-illan skaalalta. 

Esittelykierroksen jälkeen ohjaaja pyytää hakijat lavalle järjestäytymään miesten ja naisten joukoksi paremmin hahmottaakseen miten lähdetään liikkeelle. Näytelmään haetaan tässä kohtaa kuutta miestä ja kuutta naista. Sitten hän pyytää noin kolmannesta jäämään ja muita siirtymään lämpiön puolelle.

Ensimmäinen porukka saa kohtauksen käsiinsä. Siinä pääosassa ovat lapset. Ensin kohtaus vain luetaan läpi. Sitten ruvetaan näyttelemään. Kohtauksessa on ohjeita paranteeseissa, joista näyttelijät saavat osviittaa kuinka lavalla likkua. Kaikki vaikuttavat hyvin innostuneilta. Jossain kohtaa unohdan jo ihan täysin, että ei olla harjoituksissa vaan koe-harjoituksissa. Kaikilla tuntuu olevan niin hauskaa!

 

 

 

Jossain kohtaa ohjaaja kiittää, kehuu porukkaa ja käy nyt pyytämässä lämpiöstä uudet ihmiset lavalle. Ensimmäinen porukka menee nyt vuorostaan odottelemaan Café Idan puolelle. Selvästi jännitys on purkautunut ja nyt lämpiön puolelta alkaa pulputa salin puolelle iloista puheensorinaa.

Toinen porukka harjoittelee eri kohtausta. Siinä henkilöt ovat täysi-ikäisyyden kynnyksen molemmin puolin. He ovat lähdössä keikkaamaan kahvilaa. Kohtaus on hyvin erilainen edelliseen verrattuna, ja porukkakin on nyt pienempi. Silti sama uppoutuminen tapahtuu tässäkin. Unohdan, että ollaan koe-esiintymisessä. Ohjaaja myös ohjaa näyttelijöitä. “Ole kaatumaisillasi koko ajan taakse päin.” ja nousee itse esimerkinomaisesti ylös horjumaan. “Kokeile agressiota.” “Olet kertoja, katso minua.” Rooleja vaihdetaan niin kuin edellisessäkin porukassa, niin että ainakin miltei jokainen tekee jokaista roolia. Sitten taas jossain vaiheessa ohjaaja kiittää, kehuu ja käy pyytämässä loputkin kokelaista lavalle.

Hauska nähdä miten hahmot syntyvät niin nopeasti, erilaisina. Jotkut saavat heti kiinni jostain tietystä hahmosta. Oma karisma kytkeytyy päälle yhtäkkiä. Improvisaation hersyviä osumia. Tunnelma on hektinen, mutta hyväntuulinen ja kannustava.

Kahdeksan aikaan kaikki ovat olleet lavalla. Nyt ohjaaja ottaa ylös heidän yhteystiedot ja valokuvan kännykällä. Yhteystietojen yhteyteen hän pyytää kirjoittamaan myös tiedon äänialasta, jos sellainen on tiedossa, sekä sirkukseen viittaavista erikoisharrasteista. Istun aika lähellä tietokonetta, jolle tiedot kirjataan ja kuulen, että eräillä naisilla on taipumusta parrakkuuteen. Tästä syntyy nopeasti myös uuden taipumuksen ilmiintyminen. Siamilaisuus! “Koskaan ei voi tietää mitä osaa ennen kuin kokeilee,” sanoo eräs näyttelijä katsomosta viisaasti.

Ohjaaja pyytää vielä joitakuita jäämään. Hän korostaa, ettei tällä ole suoraan tekemistä lopullisten valintojen kanssa. Päättelen, että osa on ohjaajalle entuudestaan tuntemattomia kasvoja, joten on syytä tutkia vuorovaikutuksen pelaamista vähän tarkemmin. Ja tottakai myös näyttelijöiden keskinäisiä kemioita. Nyt kokeillaan esimerkiksi rakastumiskohtausta.

Kun viimeinenkin näyttelijäehdokas on hiukan ennen kymmentä poistunut, Matti sanoo “Meni vähän myöhään, mutta näin sen mitä halusin.”

Näin on roolitustilaisuus ohi ja ohjaajan aika alkaa uneksia kuka sopisi mihinkin rooliin. Iloitsen jo kaikkien valittujen puolesta, että pääsevät purkamaan sen innostuksen ja näyttelemisen ilon, joka tässäkin tilaisuudessa jo vallattomasti kupli ja läikkyi.

Ei kuulemma vielä ensi viikolla kannata odottaa tietoa, mutta sitä seuraavalla viikolla saattaa tieto jo tulla. Harjoitukset alkavat heinäkuun lopulla. Silloin alkaa mielenkiintoinen matka vision aineellistumiseen.

Mieleeni jäävät vielä kaikumaan ohjaajan yksinkertaiset, mutta merkityksiä soivat sanat. Suotakoon niiden ohjata ensemble läpi harjoitusprosessin viimeiseen esitykseen asti. 

- Hyvä Hyvä. Tosi Hyvä.

Huokausten laakson ensi-ilta on Huoneteatterilla lokakuussa 2020.


HUONISLAISIA - Seppo Salminen

Aihe: Huonislaisia - Kirjoittaja: Katja Paju - 21.05.2020

Huoneteatterin jäsen: vuodesta 1974

Aktiivisesti toiminnassa mukana: 1974-1985

Tehtävät: valomestari, hallituksen jäsen, apulaisohjaaja, näyttelijä, jäsen, katsoja

Tänne minä kuulun

Seppo muutti Jyväskylään töiden perässä 1972 ja eli töiden lomassa omien sanojensa mukaan poikamiehen levotonta, oudoksuvaa elämää. Kunnes 1974 pieni lehti-ilmoitus houkutteli esiin erään elämälle suuntaa antavan impulssin. Lukioaikojen Teiniteatterikokeilujen jälkeen uinahtanut uteliaisuus teatteria kohtaan heräsi. Jyväskylän Huoneteatteri, jolla oli teatteria harrastavien ihmisten mielissä vakuuttava maine, haki näyttelijöitä Aleksei Arbusovin näytelmään Vanha rakas koti. Seppo sai tästä näytelmästä ensimmäisen näyttämöroolinsa.

“Mun rooli oli Mitja avantgardistinen pianosäveltäjä. Nuori mies, pitkä tukka ja sävelsin semmosta mieletöntä, täysin käsittämätöntä pianomusiikkia. Ja sitten mä olin sen talon tyttäreen, Sasenkaan ihastunu. Mulla oli hirveen helppo rooli, yks ainoo repliikki. ‘Minä olen aivan samaa mieltä Sasenkkan kanssa!’ Sitten kun yleisö nauro mun repliikin jälkeen niin mä aattelin et, ‘Hei, täähän on hienoo! Mä ilmeisesti ossaan tän sanoo’.”

Huoneteatteri toi elämään kaivattua sisältöä ja ajankulua, mutta myös piristävää sosiaalista vaihtelua. Eri ammattialoilla leipätyönsä tekevät ihmiset pääsivät teatterin myötä kohtaamaan ja ystävystymään. 

“Mie olin it-alalla Valmetin atk-osastolla, niin se oli toisaalt vaan semmonen vaihtelu, että elämässä on muutakin kuin se meiän atk. Tuli joka puolelta elämää erilaisii ystävii. Kyllä se oli mulle iso merkitys, että kuulu huonislaisiin, Huoneteatterin väkeen.

Vuonna 1974 Huoneteatteri oli kiertueteatteri. Näytelmiä harjoiteltiin missä milloinkin ja esitettiin pitkin maakuntaa. Hyvin pian liittymisensä jälkeen Seppo otti valo- ja äänitekniikan hoitaakseen.

“Olikohan se Haavikon Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää, mihin tarvittiin tonne missä oltiin - yliopiston näyttämöllä ja jollain koululla - jonkun hoitaa valoja. Mitä nyt siellä sattu silläkin näyttämöllä olemaan. Mua kiinnosti sit se valojen hoitaminen ja suunnittelukin mahdollisuuksien mukaan. Parina vuonna olin mukana keikkavalohoitajana.”

Kun nykyinen teatteri valmistui

Vuonna 1977 valmistui nykyinen Huoneteatterin oma tila Sammonkadulla.

“Sinne tuli oikeen se valokoppi ja sen aikuset laitteet. Mä olin siinä heti alusta asti ku kasattiin sitä ja opeteltiin käyttämään.”

Ensimmäisen vuoden menestyksekkäistä näytelmistä Samuel Beckettin Huomenna hän tulee oli Sepolle erikoisen mieleenpainuva kokemus. Näytelmän ohjasi amerikkalainen teatteriprofessori David Hamilton.

“Hän piti mulle mahtavan peruskoulutuksen teatterin näyttämövalaistukseen. Sain sen yhden näytelmän aikana hirveen hyvän rungon, että mitä se tarkottaa kun näyttämöö valaistaan. Mää olin Taavetille, niinku myö sanottiin, ikäni kiitollinen, että sain siitä semmosen vielä mahtavan impulssin, 'Tätähän minä tykkään tehä!’.”

Seppo huolehti valomestarin tehtävästä kymmenkunta vuotta ottaen vastuulleen myös huolen, että teknistä kapasiteettia vahvistettiin pikku hiljaa rahatilanteen mukaan. Alkuun kalustoa oli niukasti, ja sen optimaalinen käyttö vaati tasapainottelua.

“Alkuvuosina vallanki ku ei ollu tosiaan niitä heittimiä niin.. jos teki seittemän tunnin toimistopäivän, niin kyl saman verran melkein teki sit Huoneteatterin harrastuspäivää. Se oli semmonen tikapuu-urheilusuoritus, aina ku kävi jonkun näytelmän jälkeen myöhään illalla tai aikaseen aamulla kääntämässä seuraavalle näytelmälle valot sopivaksi.”

Hikisiä hetkiä, mielihyvää ja takaiskuja

Inspiraation teatteritekniikan maailmaan Seppo sai jakaa ainakin erään nuoren miehen kanssa, joka myöhemmin päätyi luomaan alalla ammattiuraa. Tämä tietotaidon siirtämisen ajanjakso on jäänyt Sepolle mieleen antoisana aikana.

“Timo, nuorimies, tuli oppilaaksi opetteleen valojen tekoo. Nykyään Timo on Kuopion teatterin valomestari. Joskus tuli kysyttyy miten ne siellä tekee nää asiat.. Aika paljon samalla lailla. Tuli semmonen mielihyvä, että jotain on ymmärtäny ehkä sitten oikein.”

Intensiivinen harrastaminen oli Sepolle mahdollista ehkä siksikin, että hänen vaimonsa Riitta oli myös mukana Huoneteatterissa.

“Se oli meillä yhteinen harrastus se Huoneteatteri. Lapseton pariskunta, niin me sitte pystyttiin viihtymään tämmösis omituisis harrastuksis.”

Valojen, varjojen ja värien maailma avautui Sepolle työskentelyn myötä vähitellen enemmän ja enemmän. Jo mainittu David Hamilton antoi tärkeän opetuksen Sepon uran alkuvaiheessa, kuinka etsiä vastauksia luonnollisesta ympäristöstä.

“Se vei mut – oli talvisaika – ulos illalla joskus neljän viiden välillä. En mä tiiä ootko sinä huomannu, mutta luonnossa on illalla just kun hämärä tulee, ja aamulla, violetti valo hangen pinnalla.. Sit me haettiin Tampereelta sopivaa värikalvoo ja saatiin semmonen hänen tykkäämäsä valo.”

Pätevyys ja arvostus omaa osaamista kohtaan vahvistui vuosien mittaan. Kipeä hetki oli vuonna 1985 Bernarda Alban talon valaistuksen tultua eräällä tapaa mitätöidyksi.

“Hirveen synkkä näytelmä, jossa niillä valoilla oli aika voimakas merkitys. Me tehtiin se sinne Huonikselle, ja mie tein mahottoman tarkoilla valopisteillä. Oli mustaa, ja oli valoo. Sitte meille tuli keväällä riita, kun joku harrastajanäyttämökisailu oli menossa silloisen Ilokiven rakennuksessa yliopistolla ja siellä piti sitä esittää. Sinne ei saanu ees pimeeks sitä katsomoo, saati jotain valoja. Mää suutuin et, ‘Ei sinne saa mennä, eihän tää näytelmä oo mitään ilman niitä valoja’. Ne meni ilman minuu sit sinne. Mitä mie kuulin, niin tunnelma läsähti kovasti. Siinä oli hyvä esimerkki että näytelmä, näyttelijät ja roolit.. valomestari tuo ne näkyville. Toki sielläkin tuli näkyville kaikki - mut ne tuli kaikki yhtä aikaa - tasapaksus päivänvalossa.”

Bernarda Alban talon saattelemana Seppo irtautui valomestarin tehtävästään. Lähtöön liittyi katkeransuloinen sävy, joka teatteriin käsittääkseni vähän kuuluukin. Työkomennus Kanadaan oli kuitenkin varsinainen syy, jonka myötä paikka vapautui uusille teatterintekijöille. Kanadan reissun jäkeen työ sekä ammattiyhdistystoimen luottamustehtävät alkoivat vallata elämästä yhä enenevissä määrin alaa.

“Töitä tuli tehtyä aika hirveesti.”

Henki on yhä huoneteatterilainen

Yhteys Huoneteatteriin kuitenkin säilyi. Seppo otti haltuun jäsenen roolin siinä missä mestarinkin. Toisenlaisesta, työelämään orientoituneesta sommitelmasta käsin saattoi yhä tehdä paljonkin teatterin hyväksi. Yksi tärkeimmistä lienee se, että Seppo ohjasi omat sidosryhmänsä teatterin pariin.

“Esimerkiks Keski-Suomen Hengitysyhdistyksen puheenjohtajana olin kymmenkuntavuotta. Meil on kerran vuodessa ollu siellä hajusteeton teatteriesitys tammi-helmikuussa  ja mä oon aina sen organisoinu sinne. Ainaki Kivelän Raili kehuu, että se on ollu hyvä impulssi heillekin. He on aina pitäny kunnon vuosisiivouksen teatterissa sit sen takia, että nyt se hengitysporukka taas tulee.”

Sepon ja Riitan elämässä teatteriharrastuksella on yhä tärkeä osa. Katsojan tehtävä on yksi haastavimmista teatteriharrastajan rooleista. Ei ole helppoa olla esitysprosessin viimeinen palanen. Katsojan on kestettävä paikkansa polttopisteessä, jossa häneen yritetään vaikuttaa kahdesta suunnasta, yhtäältä ympäristöstä ja lavalta, toisaalta omasta sisimmästä. Katsoja on teatterin mystisin osa. Kaikki muu on moneen kertaan harjoiteltua, hallittua.

“Paljon käyvää vaimon kanssa teattereissa. Aina kun voidaan niin käydään, riippuu vähän missä liikutaan ja millä mielellä ollaan. Nythän on tää koronteeni menossa. Kyllä sitä jollain lailla kaipaa et pääsis teatterii kahtomaa taas..  sehän on peili se näyttämö. Mä koen sen ainaki niin. Näytelmästä riippuen.. mutta monissahan esitetään kohtauksia elävästä elämästä. Sit se joihinki osuu.. Noinkos me eletäänkin.”

Seppo kertoo kiinnittävänsä edelleen runsaasti huomiota esityksissä valaistuksen ratkaisuihin. Halusin tietää, onko työskentely valojen kanssa vaikuttanut laajemmin hänen tapaansa katsoa maailmaa. Käytännön työn filosofiset ulottuvuudet eivät ole helposti sanallistettavissa, ne sisäistyvät toisella tapaa, silmiin ja jalkoihin, tunteisiin, rytmiin. Sepon vastaus kysymykseen jäi mieleeni kuljeskelemaan.. tähän kuvaukseen haluan jutun päättää.

“Ihan pysähtyy joskus jossain – rakennukses, tilassa, ulkona, sisällä – kattomaan, että tässähän on ihan hieno kokonaisuus. Valo tulee niin hienosti tohon. Kyllä varmaa voi sanoo, että vähä on jääny päällekin sillee. Mut ei sitä osaa yhistää enää teatteriin. Se on vaan semmonen näkemys..”

 

 

 

 

 


Muokattu: 2020-05-25

 

 


Muokattu: 2020-06-04

 


39 askelta – dekkarikas komedia

Aihe: 39 askelta - Kirjoittaja: Henna Takala - 21.11.2019

39 askelta – dekkarikas komedia 

Jyväskylän Huoneteatteri. Ohjaus Jani Ahonen. Rooleissa Marjut Matala, Pasi Ikonen, Aki Reinikainen ja Reetta Simonov.

Vauhdikas takaa-ajo Lontoosta Skotlannin nummille ja takaisin Lontooseen. 1930-luvulle sijoittuva, John Buchanin 39 askelta romaaniin perustuva näytelmä teki läpimurtonsa Lontoossa vuonna 2006 Patrick Barlown ohjaamana. Samaisesta romaanista on myös tehty elokuva 1935, jonka ohjasi Alfred Hitchcock.

Lontooseen palannut Richard Hannay tylsistyy kotonaan. Itseänsä viihdyttääkseen hän päätyy Lontoon Palladium- teatteriin esitykseen, mistä hänen omaksikin yllätyksekseen matkaan tarrautuu salaperäinen Annabella Smith. Smith kertoo Hannaylle pakenevansa vaaraa yrittäen päästä Skotlantiin Alt na Shellachiin salaperäisen professori Jordanin luo. Smith ehtii raottamaan matkansa tarkoitusta Hannaylle, mutta ennen kuin koko totuus selviää Smith saa puukosta selkäänsä ja menehtyy Hannayn syliin. Tästä alkaa Hannayn vauhdikas matka kohti Alt na Shellachia poliisit kintereillään. Matkaan lähdetään junalla ja päädytään Skotlannin nummille seikkailemaan. Matkan varrella Hannayn käsipuoleen tarttuu vielä uusi daami, Pamela. 

Näytelmässä on yli 40 roolia, mutta kaikki roolit hoidetaan vain 4 näyttelijän voimin. Näyttelijöiden muuntautumiskykyä mitataan nopeasti vaihtuvilla rooleilla ja tapahtumapaikoilla. Pienellä ryhmällä toteutettu hulvaton näytelmä pursuaa kuivahkoa brittihuumoria, jota sävyttää mukavasti savon ja Jyväskylän murre tehden rooleista entistä omalaatuisempia. Loppua kohden näytelmä parantaa kuin sika juoksuaan. Lopussa nauru tulee jo kyynelten saattelemana. Jopa tällaiselle kokemattomalle teatterissa kävijälle näytelmän katsominen oli suuri nautinto. Ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä! 

Kirjoittaja on Henna Takala, teatteriharrastamisen keltanokkien keltanokka - teatterikokemukset ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

 


Vanhemmat merkinnät -->

Kaikki blogitekstit



Viimeisimmät tekstit:

Havaintoja ja ajatuksia Huokausten laakson roolitustilaisuudesta.
Kirjoittaja: Katja Paju - 03.06.2020


HUONISLAISIA - Seppo Salminen.
Kirjoittaja: Katja Paju - 21.05.2020


39 askelta – dekkarikas komedia.
Kirjoittaja: Henna Takala - 21.11.2019


Skavabölen pojat – A Tramedy (tragic comedy)!.
Kirjoittaja: Alina Imran - 06.03.2019


Expression is louder than words!.
Kirjoittaja: Alina Imran - 27.02.2019


HUONETEATTERI TETTILÄISEN SILMIN.
Kirjoittaja: Julia Väisänen - 28.11.2018


Myyttinen tuottaja.
Kirjoittaja: Jenna Rauvala - 28.01.2017


Huoneteatterin kirjoituskilpalu ratkennut 1.1.2017.
Kirjoittaja: Raili Kivelä - 12.01.2017


Luomistarina: Antiikin aikaisen rekvisiitan alkulähteillä.
Kirjoittaja: Jenna Rauvala - 10.11.2016


Kiehtova Frida - Kuopion kaupunginteatteri.
Kirjoittaja: Paula Pasanen - 28.04.2016


Väliaika.
Kirjoittaja: Tiina Lempiäinen-Trzaska - 08.04.2016


Pidimme siitä, mutta kyllä se oli huono!.
Kirjoittaja: Paula Pasanen - 01.04.2016


LAULAVAT LENKKITOSSUT PALLOKENTÄLLÄ.
Kirjoittaja: Eeva Hirvinen - 24.03.2016


Näytelmäkirjoituskilpailu – Tulevaisuuden Suomi.
Kirjoittaja: Raili Kivelä - 08.03.2016


Syksyn 2016 ohjelmisto julki!.
Kirjoittaja: Raili Kivelä - 08.03.2016


Miten löysin sisäisen piirimyyjäni?.
Kirjoittaja: Heikki Susiluoma - 24.02.2016


RAUTANAULA VALMISTUU - ONKO OHJAAJA PANIIKISSA?.
Kirjoittaja: Mirka Seppänen - 17.02.2016


Huoneteatteri on kohtaamispaikka.
Kirjoittaja: Raili Kivelä - 03.02.2016


Huoneteatterilla aloitetaan jo uutta nuorten projektia.
Kirjoittaja: Janika - 10.11.2015


Maaninkavaara esitetään nyt myös Petroskoissa.
Kirjoittaja: Janika - 03.11.2015


Kaikki otsikot