Ja Jumala loi naisen

Ensi-ilta 20.11.2021.

Kirsi Sulosen käsikirjoittama ja ohjaama Ja Jumala loi naisen on absurdihko komedia naisista. Tosin naisten rinnalla elävinä, ei miehetkään säästy satiirin säilältä.

Kirsi Sulosen vuonna 2016 kantaesitetty näytelmä on täyttänyt katsomoita eri teattereissa ympäri Suomen, ja nyt se saa ensi-iltansa Huoneteatterin pikkujoulukaudella näytelmäkirjailijan itsensä ohjaamana.

Ja Jumala loi naisen kertoo kuuden naisen taistelusta omien kriisiensä keskellä. Kuka taistelee kilojensa kanssa, kuka ruuhkavuosien aiheuttaman syyllisyyden, kuka näivettyvän avioliiton, ammatillisen epävarmuuden, yksinäisyyden, vanhenemisen tai kuka menettämisen pelon kanssa. Ritva Ala-Kypärä perustaa kuntoutuskeskuksen huonosta itsetunnosta kärsiville naisille. Naiset vetolaukkuineen saapuvat laihtumaan, eheytymään ja voimaantumaan sekä etsimään naiseuden ydintä. Kurssin aluksi kartoitetaan ongelmakohdat ja naiset saavat kurssien aikana valmennusta myös kunto-ohjaaja "Karju" Kentulalta ja business-guru Kari Melasvuolta. Kurssien vetäjällä, Ritvalla, on tosin oma kaappi täynnä luurankoja eikä kurssille osallistuvat naisetkaan saavuta tavoitteitaan ennen kuin keksivät mitä todella haluavat. Kukaan ei myöskään kertonut, että täydellinen parantuminen naisena olemisen piinasta on mahdotonta, sikäli kun Jumala vähän mokasi luodessaan naisen.

Rooleissa loistaa sekä teatterimme konkareita, että muutamia uusia huoneteatterilaisia. Hersyvän itseironinen, mutta myös raadollisen koskettava näytelmä puraisee jokaista katsojaa ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Kirsi Sulonen on keskisuomalainen teatterintekijä, jonka ohjaamia näytelmiä on Huoneteatterinkin lavalla nähty useampaan otteeseen. Muun muassa visuaalisesti upea ja tunteita ravistava Veren häät sekä hurjan suosion saanut satiiri Maanalainen armeija iskee jälleen olivat Sulosen kädenjälkeä. Sulonen on ohjannut ympäri maakuntaa useita kymmeniä menestysnäytelmiä sekä toimii myös jyväskyläläisen vapaan kentän ammattiteatterin, Teatterikoneen riveissä näyttelijänä, käsikirjoittajana ja ohjaajana.

" Kirsi Sulosen elämänmakuinen teksti on raikas ja sopivasti puhutteleva."
Jorma Pollari, Keskisuomalainen 20.6.2016

" Kirsi Sulosen käsikirjoittama näytelmä Ja Jumala loi naisen on hervottoman hauska, mutta samalla älykäs ja herättelevä"
Milka Krogerus, Änekosken kaupunkisanomat 2.7.2016


Osta / varaa lippu:

Näytännöt

la 20.11.202118:00 LM Ensi-ilta
pe 26.11.202119:00 LM
la 27.11.202118:00
su 28.11.202115:00 LM
pe 3.12.202119:00 LV
la 4.12.202118:00
to 9.12.202118:00 LV
pe 10.12.202118:00 LM huom. aika
su 12.12.202115:00 LV
ti 14.12.202118:00 (Muutama paikka!)
pe 17.12.202119:00
la 18.12.202118:00
ti 11.1.202218:00 (PERUTTU!)
pe 14.1.202219:00 (PERUTTU!)
la 15.1.202218:00 (PERUTTU!)
su 16.1.202215:00 (PERUTTU!)
ti 18.1.202218:00 (PERUTTU!)
la 29.1.202213:00 huom. aika (PERUTTU!)
pe 4.2.202219:00 (PERUTTU!)
la 5.2.202218:00 (PERUTTU!)
su 6.2.202215:00 (PERUTTU!)
su 13.2.202215:00 LV
to 17.2.202218:00 (Muutama paikka!)
pe 18.2.202219:00 (Muutama paikka!)
la 19.2.202213:00viimeinen esitys LV (Huom. aika)


Työryhmä

Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Kirsi Sulonen

Lavalla: Iiris Tervanen. Marjut Matala, Hanna Vertanen, Tanja Oittinen, Maarit Laakkonen, Riitta Saarelainen, Lauri Laakso, Jani Jokivirta, Ville Prusti, Matti Mali, Jukka Jääskelä

Äänisuunnittelu: Kirsi Sulonen
Äänten sävellys ja tuotanto: Ari Järvinen
Valosuunnittelu: Jani Rutanen
Tekniikan ajo: Miro Savolainen, Taika Paunonen & Hanna Kallioniemi
Tarpeisto: Fiona Kasurinen ja työryhmä
Puvustus: Noora Rantala, Fiona Kasurinen ja työryhmä
Lavastus: Tuula Railo, Anna Reetta Pehkonen, Mika Posti, Jussi Niemelä, Fiona Kasurinen & Noora Rantala
Hiukset ja maskeeraus: Iitu Heilimo
Valokuvat: Marianne Hautsalo
Videotuotanto: Juha Korpinen
Grafiikat: Christina Noukkala
Tuottaja: Paula Tuisku