ENSI-ILTA 12.9.2003
Käsikirjoitus: Federico Garcia Lorca
Dramatisointi & ohjaus: Anna-Mari Laulumaa
Näytelmä juhlistaa huoneteatterin 45-vuotista taivalta. Aikaisemmin näytelmää on esitetty 25-vuotisjuhlien yhteydessä. Tällä kertaa tunnelmaa tehostetaan flamencon avulla, Bernardan tyttäret ovat Jyväskylän flamenco-yhdistyksen jäseniä. Yhteistyöstä produktiossa kertoo myös puvustus, joka on tehty ammattikorkean päättötyönä, taloudellisesti huomattavaa avustusta on saatu Teatterinaiset ry:ltä. Lisäksi näytelmässä on mukana huoneteatterilaisia pitkältä aikaväliltä, vanhimman ja nuorimman ikäero on lähes 70 vuotta.
Itse tarina kertoo juuri leskeksi jääneestä Bernarda Albasta sekä siitä, miten hänen viisi naimatonta tytärtään kaipaavat rakkautta äitinsä varjossa. Herkkyydestään tunnettu Garcia Lorca (runoilija 1900-luvun alun espanjasta) on rakentanut draamansa naishahmojen varaan, joten naisnäyttelijät saavat tilaisuuden osoittaa voimaansa (mm. Anna-Maija Hilpinen, Lahja Huuska, Sinikka Pasanen). Miehet eivät lavalla näy mutta heillä on roolinsa näytelmän toteutuksessa, ilman heitä tuskin mitään näkyisi tai kuuluisi. Esitys vahvoine musiikkeineen, tanssin, visuaalisuuden ja rajun tarinan kautta tarjoaa vahvan esteettisen teatterikokemuksen.
Koreografia ja musiikin valinta: Leena Mikkola, Leena Järvinen
Lavastus: Hannele Enervi-Niemelä
Lavasteiden rakennus: Matti Liimatainen
Puvustus:
Tässä prosessissa on paljon hyviä sattumia. Aikanaan harmitti, kun Huoneteatterin johtokunta siirsi tarjoustani, koska edellisestä versiosta oli "niin vähän aikaa". Se oli onni, sillä siten Mikkolan Leena ehti kuulla aikeistani ja kertoa, että hän on pitkään miettinyt Bernardasta tanssiversiota ja kuunellut mielimusiikkiaan sillä korvalla. Tässä yhdistyy osaamista eri aloilta ja useammalta vuosikymmeneltä. Jokainen on antanut omaa erityistä osaamistaan, jotta tämä esitys on voinut syntyä näin oman näköisekseen. Minulle on ollut tärkeä mahdollisuus tutkia muotokieltä: miten tunne ilmaistaan liikkeen, äänen ja toiminnan kautta. Teemoista tärkeimmältä tuntuu juuri nyt ajatus sisimmässämme olevasta talosta. Sieltä me itse kukin koetamme uskaltaa lähteä elämään. Kuolema kohtaa meidät jokatapauksessa. Elämän haaste on uskaltaa elää.
