ENSI-ILTA 23.3.2002
Käsikirjoitus ja dramatisointi: Hannu Waarala
Ohjaus: Seppo Lintunen
ROOLEISSA:
Casanova: Kari Otollinen
Franceska: Anna-Mari Vehviläinen
Casanovan äiti: Sirkka Penttinen
Traagis-ironis-eroottinen absurdi komedia miehestä, joka toteuttaa elämässään pyyde-luonnetta katkeraan loppuun saakka.
Esitykselle kimmokkeen on antanut Casanovan klassinen, kaksi osainen muistelma teos 'Casanovan muistelmat' 1700-luvun Venetsiasta. Erityisesti näytelmän keskiössä on on episodi Casanovan vankilapaon jälkeisestä kolmiodraamasta, jossa osapuolina ovat vanha kuoleva aatelisherra ja loukattu aviomies, hänen nuori ja hehkeä vaimonsa ja maastakarkoituksen uhan alla elävä sankarimatkailija Casanova, kirjailija ja elämänfilosofi. Tämä tapahtuma tunnetaan kirjallisuussa, ja mm. Unkarilaisen Sandor Marain romaanissa 'Casanovan ainoa rakkaus', episodina, jossa naamiaisiin valmistautuva Casanova kohtaa psykologisella tasolla ensi kerran oman raadollisen itsensä, maskinsa ja naamionsa todellisen haurauden, itsepetoksen kauheuden ja syvän kosmisen yksinäisyyden. Salaisessa kohtaamisessa, naamiaistilanteessa neito pukeutuu mieheksi ja Casanova koristautuu naiseksi, mutta rakkaus on jo jättänyt heidät! Jäljellä on vain menetetyn rakkauden rippi, 'tunteen dekonstruktio'. Lopulta erotiikkakin on pelkkää pakkopullaa!
Näytelmässä on tarpeellisessa määrin viitteitä myöskin muuhun Casanova-kirjallisuuteen ja tematiikkaan sekä yhteyksiä myöskin Fellinin Casanova-elokuvaan, traagismekaanisiin asetelmiin. Oleellista tässä on kuitenkin Eroksen ja intohimon tutkiminen. Myös Casanovan julman ja kyynisen äidin rooli nousee esityksessä keskeiseksi näkökulmaksi. Eräällä tavalla kaikki näytelmässä esiintyvä on päähenkilön kuvitelmaa. Siksi kaikki muut roolihahmot ovat enemmän tai vähemmän torsoja (äiti hahmo) tai idealisoituja (Franceska) hahmoja.
Esityksen tyylissä on tavoiteltu absurditeettia ja 'mahdotonta', liioittelun kauneutta: elämän pyyde-luonteen sokeus saa henkilöissä surrealistiset, megalomaaniset mitat. Tämä heijastuu erityisesti näytelmän puheenparsiin, tyhjään retoriikkaan, jota näytelmässä onkin enemmän kuin toimintaa. Itse Casanovan rooli (mittatilaustyönä Kari Otolliselle) nautinto-filosofian ytimessä on näytelmän ajatuksellinen ja emotionaalinen keskus.
