PETOS

ENSI-ILTA 1.2.2001

Käsikirjoitus: Harold Pinter
Ohjaus: Annukka Kiuru

Näytelmä kertoo nimensä mukaan petoksesta, mutta ei vain yhdestä vaan joukosta petoksia jotka punoutuvat yhteen. Päähenkilöiden välillä syntyy kolmiodraama miehen, vaimon ja miehen parhaan ystävän välillä, mutta kuten sanottua aviorikos on vain yksi monista petoksista. Petos ei näet piile vain parhaan ystävän viettelemisessä, vaan myös itseään suojelevassa sokeudessa. Petosta ei ole vain salaiseen suhteeseen antautuminen, vaan myös sen harhakuvitelman ylläpitäminen, että on mahdollista saada ja pitää kaikki, ilman valintoja, ilman menetyksiä. Petokstä sekin, ettei saa sanotuksi läheisimmälle ihmiselleen sitä, mitä kantaa sisällään, mitä toivoo, mitä pelkää ja pettyy, kun toinen ei osaakkaan lukea ajatuksia. Tunnetko sellaisen ihmisen? Entä sellaisen jolle mikään ei riitä? Joka tahtoo puolison, talon, menestyksekkään uran-ja arjen vaatimuksista väsyneenä huikean rakastumisen tunteen, hinnalla millä hyvänsä. Jos tunnet, koskettaa näytelmä ehkä juuri sinua.

Näytelmä on kirjoitettu 70-luvulla, mutta yhtä hyvin se olisi voinut ilmestyä eilen tai tänään. Näytelmän on ohjannut Annukka Kiuru, joka on saanut koulutuksensa dramaturgiksi. Tekstin tulkinta ja tutkiminen onkin ehkä oleellisin osa ohjaamista näytelmässä, jossa yksikään henkilö ei sano sitä mitä tarkoittaa - tai tarkoita sitä, mitä sanoo... Kolmiodraaman näyttelijät ovat kokeneita ja kiitettyjä harrastajanäyttelijöitä jyvässeudulla.