Mielensäpahoittaja ja poika

Kesto 1t 10 min. Ei väliaikaa.

Pohjautuu Tuomas Kyrön teoksiin Miniä, Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Kyrön kolumneihin.

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi" lataa Mielensäpahoittaja, reilu 80-vuotias isäntä Sysi-Suomesta, pohjoiselta havumetsävyöhykkeeltä.

Mielensäpahoittajaksi mies ryhtyi lääkärin vaadittua muuttamaan elintapoja. Ruokavalion remontoinnin sijasta hän heittäytyi rehellisesti valittamaan, koska "tukkeumat johtuu siitä ettei sano mitä ajattelee". Mielensäpahoittaja asuu yksinään, sillä emäntä on Kuusikodissa. "Kaikenlaisia vaihteita tuppaa vaikkei pyydä". Hänen on opittava keittämään ruskeakastike ja kattamaan pöytä vain yhdelle. Mutta missä on helppoja kotiruokaohjeita perunaan, puolukkaan ja punajuureen uskovalle, kun kirjastosta löytyy pankleesialaisia makuja ja kasvissyöjän maailma?

Erityisesti Mielensäpahoittaja tuohtuu kaupunkilaistuneen poikansa ja miniänsä tekosista. Poika kasvattaa lapsensa vinoon ja järjestää isälleen kotiapua, jota isä ei ota huoliakseen. Lähisuku ei ole Mielensäpahoittajalle ainoa väärineläjä vaan huutia saa myös ulkomaailma mittakaavaan katsomatta. Onneksi parhaat asiat pysyvät: järjen ääni, Jaakko Teppo, hanurimusiikki ja vaimon käsi omassa kämmenessä.

Tuomas Kyrön kirjoituksiin pohjautuvaan iskevään tragikomediaan on helppo samastua. Kaikki tuntevat ainakin yhden jäärän, jonka maailmankuvaa ei mikään muuta, joka tekee eikä analysoi. Tuttua on myös vanhemman ja aikuisen lapsen kanssakäyminen. Kuka määrää kenenkin elämästä?

Lisätiedot

Teatteri Rete ja Facebook Teatterirete

Liput

 

Huoneteatterilta tunti ennen näytöksen alkua. Ennakkovaraukset palaute@huoneteatteri.fi tai 014 217 945.

Työryhmä

Dramatisointi Seija Holma

Ohjaus ja lavastus työryhmä

Rooleissa Erkki Teittinen ja Jussi Rekonen

Valokuvat Riku Suonio  

Näytännöt

to 24.4.201419:00 vierailu
Näytelmän arvioitu kesto 1:10