PHOBOS JA DEIMOS — PELKO TULEE UNIIN

Ensi-ilta 20.2.2015

Elina on uhri. Kylmä maailma unohti hänet kylmien unien keskelle. Hän taisteli niistä pois, hän voitti pelkonsa. Nyt unet ovat palanneet — miksi?

Väkivallan uhri kantaa kokemustensa pitkää laahusta vuosien ja vuosikymmenten ajan. Kokemukset eivät unohdu hetkessä, vaan niiden aiheuttamat pelot määrittävät häntä monin eri tavoin. Pelot estävät toimimasta, pahimmillaan vieraannuttavat yhteisöstä. Minkälaisia jälkiä pelko ja kauhu jättävät? Miten eri tavoin pelkoja voi käsittelä ja niistä selvitä?

Antti Viitamäen kirjoittama ja ohjaama, syvälle ihmismieleen kurkottava Phobos ja Deimos on tarina naisiin kohdistuvasta väkivallasta, pelon lamauttavasta vaikutuksesta ja yksin jäämisestä, mutta myös selviytymisestä ja toivosta. Epätäydellisessä maailmassa, suurimmankin pelon keskellä, ihminen voi kyetä johonkin hyvään.

Vuonna 2008 Viitamäki ohjasi Huoneteatterille Mark Ravenhillin Alastonkuvia. Näytelmä voitti Työväen Näyttämöpäivien yleisöäänestyksen ja se esitettiin myös Riikan kansainvälisillä harrastajateatterifestivaaleilla. Seuraavana syksynä Viitamäki toi Huoneteatterin lavalle Harold Pinterin psykologisen draaman Silloin ennen, joka oli arvostelumenestys.

Viitamäen kirjallinen tuotanto sisältää lukuisia dramatisointeja (mm. Dostojevskin Idiootti ja Turusen Kivenpyörittäjän kylä), kolme musikaalia, komedioita ja jopa dekkarinäytelmän. Nyt kantaesityksensä saava Phobos ja Deimos on ensimmäinen täysin oma koko illan draama.

Luvassa on vahva ja visuaalisesti vaikuttava esitys, joka tarttuu käteesi ja vie pimeyteen — mutta ei päästä irti.

Keskustelutilaisuuksia

Huoneteatteri jatkaa suosittuja "kirjallisten salonkien" -sarjaansa, kutsumalla asiantuntijoita keskustelemaan näytelmän teemoista yleisön ja työryhmän kanssa. 

Ensimmäinen 12.4. keskustelun teemana on väkivallan uhrin selviämisstrategiat ja läheisväkivalta. Asiantuntijoina ovat Perheasiain neuvottelukeskuksen neuvojat Merja Kangas ja Kirsti Pasanen. 

Toisen 19.4. keskustelun teemana on väkivallan uhrien kokemukset ja selviämisstrategiat. Paikalla keskustelemassa Hannele Järvinen, sekä Pirkko Sironen kriisikeskus Mobilesta. Tilaisuuden jälkeen on myös mahdollisuus keskustella yksityisesti.

Tilaisuudet järjestetään sunnuntain esityksien jälkeen n. klo 17.15. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja sinne kutsutaan aiheesta kiinnostuneita, vaikka näytelmän olisi jo nähnyt tai menisi katsomaan vasta myöhemmin. Paikalla on myös käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Viitamäki sekä näyttelijöitä, jotka kertovat teeman työstämistä näytelmäksi ja roolihahmojen rakentamisesta.

WINGS TO FLY - HAAVEILLE SIIVET 

Phobos ja Deimos - pelko tulee uniin on osa Planin Suomen taiteilijoiden Wings to fly - Haaveille siivet -kampanjaa. Wings to fly - haaveille siivet on taiteilijalähtöinen projekti, joka sai alkunsa Katriina Honkasen ideasta yhdistää eri alojen taiteilijat luomaan verkoston naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Huoneteatteri antaa tukensa kampanjalle lahjoittamalla Phoboksen ja Deimoksen narikkatulot lastenoikeusjärjestö Planin työhön. Tuotot menevät kehitysmaiden tyttöjen suojelemiseksi ja kouluttamiseksi.

Wings to fly on vuoden mittainen projekti, jonka aikana taiteilijat eri puolilla Suomea tuottavat erilaisia tapahtumia aiheena naisiin kohdistuva väkivalta sen kaikissa muodoissa niin meillä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tarkoitus on kertoa koulutuksen ja asenneilmapiirin muutoksen tärkeydestä.

Tavoitteena projektilla on tehdä asia näkyväksi ja kerätä rahaa koulutukseen ja koulunkäynnin mahdollistamiseen – antaa tytöille ja naisille siivet, joilla lentää. Mukana projektissa on Plan Suomi (Plan Finland). Lisää: www.plan.fi/wings-to-fly

Työryhmä

Teksti, ohjaus ja musiikki: Antti Viitamäki
Lavastus: Kristiina Lempiäinen-Trzaska
Puvustus: Anniina Kärkkäinen
Valosuunnittelu: Arto Saarelainen, Roope Jormakka
Rooleissa:

Ohjaajan assistentti: Milka Piipponen
Maskeeraus: Tea Pajukanta +työryhmä
Puvustuksen toteutus: Roosa Berg & Mari Hintikka

Lavastustyöryhmä


Tarpeisto


Tekniikan ajo: Satu Hokka & Anna Hänninen

Kuvat: Antti Viitamäki

Lehdistökuviin

Kriitiikit:

http://www.jylkkari.fi/2015/03/arvio-jyvaskylan-huoneteatteri-phobos-ja-deimos-pelko-tulee-uniin/

http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/huoneteatteri-phobos-ja-deimos-kantaesitys-2022015/1992107

Radio haastattelut:

http://www.radiokompassi.fi/uutiset/pelkoa-ja-kauhua-huoneteatterilla

http://www.radiojyvaskyla.fi/uutiset-ja-haastattelut/huoneteatterin-uusi-ensi-ilta-vie-syvalle/41/3395

 

 

Näytännöt

pe 20.2.201519:00 Ensi-ilta
su 1.3.201518:00 huom. aika
pe 6.3.201519:00
la 7.3.201519:00
su 8.3.201515:00
pe 13.3.201519:00
la 14.3.201519:00
su 15.3.201515:00
pe 20.3.201519:00
la 21.3.201519:00
su 22.3.201515:00
la 28.3.201519:00
su 29.3.201515:00
pe 10.4.201519:00
la 11.4.201519:00
su 12.4.201515:00
pe 17.4.201519:00 (2 €/lippu Naisten Pankki)
la 18.4.201519:00
su 19.4.201515:00
pe 24.4.201519:00 LM
la 25.4.201519:00 LM
Näytelmän arvioitu kesto 2,5 h