Mika Myllyahon "Kaaos" Karjalan Kansallisen Teatterin esittämänä (suomenkielinen esitys)

Huoneteatteri sai apurahan Opetusministeriöltä, jolla käydään näytelmällä Maaninkavaara esiintymässä Karjalan Kansallisessa Teatterissa Petroskoissa 8.11.2015.
Vastavierailuna saamme Jyväskylään Karjalan Kansallisen Teatterin (ammattiteatteri) näytelmän Kaaos ke 18.11. klo 19 ja to 19.11.2015 klo 19.
Ennen esitystä (ja väliajalla) klo 18.45 Suomi-Venäjä -seuran Keski-Suomen osasto esittelee kysyttäessä seuran toimintaa. 

Millaista on, kun naiset käyttäytyvät miesten tavoin? Onko se huvittavaa, koomista vai säälittävää? Tällaista käyttäytymistä kutsutaan yleensä emansipaatioksi. Tunnetun suomalaisen näytelmäkirjailijan Mika Myllyahon näytelmä kertoo kuitenkin muusta, kuin naisten emansipaatiosta. Kaaos on absurdi tragedia, joka kuvasta tavallisten naisten elämää globalisaatioaikaan. 

Kaaoksen päähahmoja ovat Emma, Juulia ja Sofia. He ovat toimittaja, psykoterapeutti ja opettaja. Naiset ovat hyviä ystäviä keskenään. Ystävättäret asuvat kaupungissa ja tapaavat toisiaan kahvilassa. He ovat noin nelikymppisiä. Heillä on työtä, oma perhe ja lapsia – samoin kuin miljoonilla muilla naisilla. Kysymys on: millaista heidän oikea elämänsä on?

Useissa komedioissa miehet  pukevat naisten vaatteita, ja yleisö nauraa tälle. Eipä ole paljon komedioita, joissa nainen pukeutuu mieheksi. Miksi näin on? Samoin kuin Mika Myllyahon Paniikki -näytelmässä (Paniikkia esitetään myös Karjalan Kansallisessa Teatterissa), Kaaoksen sankarittaret hakevat vastauksia elämän kysymyksiin pitkistä keskusteluista, rohkeista itsetilityksistä ja oman elämänsä arvioinnista.

Kolmen naisen elämä esiintyy eri kohtauksista koostuvana vauhdikkaana keskeyttämättömänä tapahtumavirtana. Kolme naista tahtoo tietää, pystyykö ihminen vastustamaan elämän olosuhteita vai pitäisikö hänen antautua nöyrästi tapahtumavirran vietäväksi. 

Rooleissa nähdään Karjalan ansioitunut taiteilija Olga Portretova, Aleksandra Aniskina ja Natalia Alatalo. Ohjaus Joel Lehtonen.

Joel Lehtonen on suomalainen teatteriohjaaja, joka valmistui Venäjän Teatteritaiteen Korkeakoulusta 2001 ja on tämän jälkeen toiminut Moskovassa. Hän on ohjannut mm. Kristian Smedsin Jääkuvia ja Svetlana Aleksijevitshin Tshernobylin rukouksen.

Kaaos on ensimmäinen Joel Lehtosen suomeksi Venäjällä ohjaama esitys, joka lavastettiin Karjalan Kansallisessa Teatterissa. Suomen Opetus- ja Kulttuuriministeriö sekä Suomi–Venäjä –Seura ovat tukeneet esitystä.  Esitys on suomenkielinen. Kaaosta esitetään Karjalan Kansallisen Teatterin pienellä näyttämöllä.

KAIKKI lIppuvaraukset ryhmämyynnin kautta: ryhmamyynti@huoneteatteri.fi tai annikka.suoninen@gmail.com. Tai puhelimitse ryhmämyyjä Annikka Suoniselta 040 552 4793.

Liput myös Huoneteatterin ovimyynnistä tuntia ennen esityksen alkua. VAIN KÄTEINEN!

 


Näytännöt

ke 18.11.201519:00 vierailu
to 19.11.201519:00 vierailu