Siellä missä pilvet kukkivat 4.12. klo 15 Huoneteatterissa
Ulla Ora, lausunta
Petteri Mällinen, laulu& lausunta
Riitta Ingelin, piano
Kalevi Olli, ohjaus
Runot: Ulla Ora ja Kalevi Olli
Musiikki: Kalevi Olli, Richard Wagner ja Sergei Rahmaninov

Siellä missä pilvet kukkivat runomatineassamme musiikki, lausunta ja kuvat kulkevat maasta taivaaseen, sinne, missä syntyy sanoista kaunein, Ainoa.

Ulla Ora on esittänyt omia runojaan vuodesta 2008 lähtien yhdessä muusikoiden ja teatterin tekijöiden kanssa. Hän on osallistunut runoillaan myös lavarunouskilpailuihin.  Hänen runojaan on julkaistu antologiassa ja lehdissä. Ulla Ora on opiskellut luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opistossa. Ammatiltaan hän on toimittaja.

Petteri Mällinen on jyväskyläläinen tenori:. Hän on laulanut ooppera- ja operettirooleja mm. Jyväskylän oopperassa ja Pieksämäen Polenossa. Hänen rooleistaan mainittakoon  Kahlmanin Kreivitär Marizan kreivi Tassilo. Mällinen on myös ansioitunut kirkkokonserttien esiintyjä. Hän on opiskellut mm.  Francesca Micarellin ja Kalevi Ollin johdolla.

Riitta Anneli Ingelin-Alastalo on pitänyt lukuisia konsertteja  Suomessa ja ulkomailla säestäjän ja kuoronjohtajan ominaisuudessa. Hänellä on myös levytyksiä kamarimuusikkona ja orkesterisoittajana.  Ingelin-Alastalo on toiminut Suomen kansallisoopperan korrepetiittorina vuodesta 1987 lähtien. Riitta Anneli Ingelin-Alastalo on pitänyt lukuisia konsertteja  Suomessa ja ulkomailla säestäjän ja kuoronjohtajan ominaisuudessa. Hänellä on myös levytyksiä kamarimuusikkona ja orkesterisoittajana. Ingelin-Alastalo on toiminut Suomen kansallisoopperan korrepetiittorina vuodesta 1987 lähtien.

Kalevi Olli on monipuolinen eri kulttuurialojen taiteilija. Hän on voittanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä laulukilpailuja. Suomen kansallisoopperan lisäksi Olli on laulanut mm. Frankfurtin, Berliinin, Kööpenhaminan ja Tukholman oopperoissa. Olli on myös ansioitunut konsertti- ja liedlaulaja. Hän on konsertoinut kotimaan lisäksi niin Euroopassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Amerikassa, kuin Japanissakin. Runsaan sävellys- ja sovitustyönsä ohella Olli on myös vaikuttanut taidekriitikkona, teatteriohjaajana ja runoilijana.

Esitys kestää 50 min.
Lipun hinta 8 €, siihen sisältyy kirjallinen esite, jossa on esityksen runot.
Lippuja voi varata ennakkoon: uora1967@gmail.com. Varatut liput voi noutaa viimeistään puplta tuntia ennen näytöksen alkua ovelta. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen näytöksen alkua ovella.

https://www.facebook.com/events/371334809924230/?notif_t=plan_user_associated¬if_id=1478373554737158

Näytännöt

su 4.12.201615:00 vierailu