Tervetuloa Harjukujalle, kissojen kaupunkiin! 🎶

JKO-Teatteri- ja Musiikin koulutus esittävät Jyväskylän Huoneteatterilla (Sammonkatu 4)
5.4. alkaen kokoperheen musikaalia Pekka Töpöhäntä

Gösta Knutssonin alkuperäisistä klassikkokirjoista näytelmäksi tarinan on dramatisoinut Kimmo Virtanen. JKO:lle Virtasen luvalla tekstin on päivittänyt ja sovittanut ohjaaja Ville Kiljunen, myös laulujen sanat ovat Kiljusen kynästä. Yhteistyötä Jyväskylän Tanssiopiston kanssa on entisestään laajennettu, kun koreografina musikaalissa on Tanssiopiston opettaja Jaakko Kulmala. Ari Kauppinen on säveltänyt kaiken musikaalin musiikin ja ohjannut sekä live-bändin että laulajat huikaisevaan iskuunsa.

"Tää Harjukuja on mun katu! - Monnin latu! Monnin satu!"

Monni, apureinaan Pilli ja Pulla, on jo hyvän aikaa pitänyt jöötä Harjukujalla, jonka kulmilla asustelevat muun muassa Rauha kolmosineen,  Metsäkulman Murre, Kirkontornin Vanha Maija, Konrad, Robert Rotta, Gunilla, Pernilla sekä Arkadian Ulla. Eräänä kauniina päivänä osoitteeseen Harjukuja 7 muuttaa uusi kissa, Pekka. Pekka saapuu maalta ja saa Monnin pasmat täysin sekaisin, kohtalokkain ja erikoisin seurauksin. Monnille tulee superhiki, onhan Pekka sentään muualta, vähän erilainen ja jutteleekin vielä Mauri Mäyräkoiran kanssa! Mutta Pekkapa ei vähästä hätkähdä, vaan asettuu Harjukujalle jäädäkseen. Asiaan saattaa vaikuttaa ratkaisevasti se seikka, että Maija Maitopartakin ilmestyy kuvioihin potkulautailemaan. Pekka jopa ilmoittautuu Jyväskylän Kissaurheilijoiden järjestämiin kissojen olympialaisiin. Mutta mitä sitten tapahtuu ja ketä muita kisoissa nähdään, sen sinun on tultava itse katsomaan! 

Liput katsomoon maksavat vaivaiset:
10 € peruslippu
8 € lapset, eläkeläiset ym.
5 € KEHY ry:n jäsenet
JKOn oma väki, vapaa pääsy

Esitykset:
ke 5.4. klo 18.00 ensi-ilta
to 6.4. klo 13.00
ti 11.4. klo 13.00
to 13.4. klo 10.00
pe 14.4. klo 13.00
pe 14.4. klo 18.00
la 15.4. klo 13.00
pe 21.4. klo 13.00
pe 21.4. klo 18.00

Lippuvaraukset ja muu info:
ville.kiljunen@jko.fi, 050 3899 625

Esityksen kesto n. 2h sisältäen väliajan.

TERVETULOA!

🎶 "Kun alkaa kissa kehräämään - se ymmärtää - tää on kissan elämää!" 🎶

 


Näytännöt

ke 5.4.202318:00 Ensi-ilta vierailu
to 6.4.202313:00 vierailu
ti 11.4.202313:00 vierailu
to 13.4.202310:00 vierailu
pe 14.4.202313:00 vierailu
pe 14.4.202318:00 vierailu
la 15.4.202313:00 vierailu
pe 21.4.202313:00 vierailu
pe 21.4.202318:00 vierailu
Näytelmän arvioitu kesto 2 h