JÄNIKSEN VUOSI

Arto Paasilinna - Kristian Smeds
Ohj. Tarja Järvinen

Jäniksen vuosi: Näytösjuliste

Ensi-ilta pe 22.2.2008 klo 19

Jäniksen vuosi tuodaan Huoneteatterin näyttämölle vain kaksi vuotta vanhana Kristian Smedsin dramatisointina ja sen ohjaa Helsingistä vieraileva Tarja Järvinen. Visuaalisesta ilmeestä vastaa Päivi Hirvi ja musiikista sekä ääni- ja valosuunnittelusta Ilari Miikkulainen.

Paasilinnan Jäniksen vuosi ilmestyi v. 1975, ja sen jälkeen romaani on käännetty 20 kielelle. Risto Jarva teki romaanista elokuvan heti kaksi vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pari vuotta sitten sen filmatisoivat ranskalaiset, joiden suosiossa Paasilinnan teokset ovat olleet pitkään. Jäniksen vuosi on Paasilinnan luetuimpia, niinpä suomalaiset tuntevat jäniksensä ja tunnistavat, mistä nousee Vatasen halu paeta ”Impivaaraan”. Ilmastonmuutoskeskustelun ja työelämän paineiden vuoksi teos on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Smeds on nostanut dramatisoinnissa esiin jäniksen, joka on ylivilkas, näsäviisas ja ihastuttava anarkisti. Mukana on myös korppi, joka muistuttaa kirpeän osuvasti, millaisessa maailmassa elämme. Jänis kohtaa metsätiellä kyynisen ja turhautuneen toimittaja Vatasen. Tästä yhteentörmäyksestä syntyy tarina, jossa punnitaan nykymaailman arvoja: Tarvitaanko tätä järjetöntä kilpailua työpaikoilla? Ajetaanko jo vähän yli kolmikymppiset ahtaalle vaatimuksineen riittämättömästä työpanoksesta, riittämättömyydestä välittää, rakastaa ja elää? Välitämmekö luonnosta? Vatasen pyyteetön kiintymys jänikseen antaa hänelle uusia ajatuksia.

Näitä tärkeitä kysymyksiä pääsee pohtimaan aikuisten sadun lempeissä tunnelmissa Huoneteatterilla ainakin toukokuun alkuun asti.

näyttelijät:- Aurora Bagge, Esko Huttunen, Ari Jäntti, Siru Kovala, Marjukka Mykkänen, Jari Määttä, Jyri Ojansivu, Lotta Tiikkainen

Tarja Järvinen
(synt. 1961) on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja kulttuurituottaja, joka on ohjannut useissa eri paikoissa ympäri Suomea. Haminan Teatterissa on tehty Kätkäläinen ja Kesäyön unelma, Hyrynsalmen teatterissa Putkinotko ja Tuusulassa viime keväänä Skavabölen pojat sekä tammikuussa valmistuvat Dario Fon ja Franca Ramen Herääminen ja Kotiintulo. Lisäksi hän kouluttaa teatteri-ilmaisua ja esiintymistaitoa eri paikoissa, hyvinkin erilaisille ryhmille, kuten maahanmuuttajille, vammaisille, vangeille ja syrjäytyneille nuorille. Hän sanookin: ”Minua ei hämmästytä enää juuri mikään, mutta utelias ja avoin uusille ajatuksille on oltava.”

LEHDISTÖ

 

Valokuvat:
Jari Kuskelin

 

Sponsorit:

 




Yhteistyössä:

Näytännöt

pe 11.4.200819:00
la 12.4.200819:00
su 13.4.200815:00
pe 2.5.200819:00
la 3.5.200819:00
su 4.5.200815:00
Näytelmän arvioitu kesto 2:15