LASINEN ELÄINTARHA

ENSI-ILTA 12.10.2001
(viimeinen esitys 26.1.2002)

Käsikirjoitus: Tennessee Williams
Ohjaus: Jarmo Lintunen

Paremmasta elämästä haaveileva yksinhuoltajaäiti Amanda ja kaksi aikuista lasta: rampa, omaan maailmaansa sulkeutunut tyttö Laura ja kirjoittamisesta kiinnostunut kapinoiva poika Tom. Siinä tämän Tennessee Williamssin vahvan draaman alkuasetelma.

Lasinen eläintarha kertoo perheestä, jonka isä on aikoinaan hylännyt. Toimeentulo on niukkaa. Kaikki ovat riippuvaisia toisistaan - tunnesitein ja myös taloudellisesti. Silti jokainen heistä haaveilee onnesta omalla tavallaan. Äiti haluaa tyttärensä turvallisesti naimisiin, Laura hakee turvaa lasisista eläimistään ja Tom haaveilee merille lähdöstä. Muutokselle tulee mahdollisuus Tomin työtoverin Jimin vierailun myötä.

Lasisen eläintarhan henkilöt ovat tunnistettavia - samalla koomisia ja traagisia. Siis peri-inhimillisiä tunteineen ja toimintatapoineen, jotka näköjään eivät paljoa muutu aikojen kuluessa. Oman säväyksen näytelmälle antaa se, että se on Tomin muistikuva tietyistä tapahtumista. Tom onkin nähty kirjailijan omana kuvana.