KAKSI SISARTA

Anton Tsehov
ENSI-ILTA 16.3.2007

Ohjaus ja käsikirjoitus: Juha Hurme
Sävellys: Marianne Oivo

Jyväskylän Huoneteatteriin palaava Juha Hurme todistaa jälleen olevansa maineensa veroinen syvälukija ja muodon tunnistaja, yhdessä Marianne Oivon kanssa on Anton Tsehovin teoksesta syntynyt varsinainen musikaali. Huoneteatteri jatkaa kunniakasta, yleison kiittämää linjaansa venäläisten klassikoiden tulkitsijana. Tsehov tunsi ihmisen perusteellisesti ruumiineen ja sieluineen.

Tämä asiantuntemus yhdistettynä huikeaan kirjalliseen kykyyn tuotti maailmankirjallisuutta: kumouksellisia komedioita ja pirullisen takkoja novelleja.

Näytelmän käsikirjoitus perustuu novelliin Taitelijan tarina, jossa inspiraationsa, apurahansa ja elämänilonsa menettänyt kuvataiteilija tutustuu sattuman kautta Voltsaninovan sisaruksiin, toimeliaaseen Lindaan ja unelmissa elävään Zenjaan, ajautuen itse tilanteeseen jossa kaivattaisiin tahdonvoimaa ja ratkaisukykyä. Kumpaakaan näistä päähenkilöllämme ei kuitenkaan ole kehuttavasti jäljellä.

"Tsehov on yllättävän hauska ja yllättävän yllättävä. Näennäisen tapahtumattomuuden ja arkisen oleilun alla kuohuu. Väkevät pohjavirrat ovat kalvaneet pohjan ohueksi. Se voi murtua millä hetkellä hyvänsä." - Juha Hurme -

Näytelmässä nähtiin niin kokeneita harrastajia kuin ammattinäyttelijöitäkin, kaikkien ääni teki kunniaa teokselle.